Uskosta uskoon (norj. Av tro til tro)

JOHDANTO

Lestadiolaiset ovat saaneet nimensä viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla Pohjois-Ruotsissa vaikuttaneen rovasti Lars Levi Laestadiuksen mukaan. Laestadius oli etevä teologi ja hänellä oli suuri ymmärrys armonjärjestyksessä. Hän myös korosti raamatullisen opin tärkeyttä. Laestadiuksen selkeän Jumalan sanan julistuksen tuloksena syntyi herätys, joka ulottui yli koko Pohjois-kalotin. Tämä lestadiolainen herätysliike, jota on myös kutsuttu "Pohjolan suurimmaksi herätysliikkeeksi", on edelleen elävä liike.

Monet eivät tiedä lestadiolaisen opin sisällöstä. Laestadiuksen saarnakokoelmia lukuun ottamatta opistamme ja uskostamme onkin vähän informaatiomateriaalia norjaksi.

Meiltä on pyydetty esitteitä ja opetusmateriaalia. Ennen kaikkea koululaiset, mutta myös muut tahtovat tietää meistä. Meiltä kysytään, kuulummeko johonkin lahkoon, uskommeko Jeesukseen, ja olemmeko valtiokirkon jäseniä.

Olemme iloisia kysymyksistä ja tahdomme mielellämme kertoa uskostamme. Monien kristittyjen kehottamana olen siksi kirjoittanut lyhyen informaatiovihkosen lestadiolaisesta uskosta ja opista.

Fjell, syksyllä 1992

Fridtjof Apelthun

HISTORIIKKI

Lestadiolainen herätysliike on ruotsalaista alkuperää. Se alkoi ruotsalaisesta papista Lars Levi Laestadiuksesta. Hän syntyi Jäckvikissä, Ruotsissa 10. tammikuuta 1800 ja kuoli 21. helmikuuta 1861. Hänen isänsä oli pappissuvusta ja äitinsä oli hurskas nainen, jolla oli saamelaisverta suonissaan. Lars Levi opiskeli kasvitiedettä ja teologiaa Uppsalassa. Vuonna 1825 hänet vihittiin papiksi Pohjois-Ruotsiin.

Hänellä oli suuret tiedot aikansa teologiasta ja muusta tieteestä. Hän saavutti kansainvälistä mainetta lupaavana kasvitieteilijänä ja oli eräs Pohjolan tunturikasvillisuuden parhaimmista tuntijoista. Hän oli Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen ja Ranskan kunnialegioonan ritari. Hänen tärkeimmät kirjalliset teoksensa olivat saarnojen lisäksi pastoraalitutkielma Crapula Mundi (1843), aikakausilehti Ens ropandes röst i öknen (1852-1854), suom. Huutavan ääni korvessa ja filosofinen teos Dårhushjonet suom. Hulluinhuonelainen.

Hänen nimeään kantava herätysliike on nykyään levinnyt Ruotsiin, Suomeen, Norjaan, Tanskaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Herätysliikkeeseen lasketaan kuuluvan kaikkiaan n. 320 000 henkeä. Lestadiolaisuus on valitettavasti aikojen saatossa jakautunut useisiin suuntiin. Tämä informaatiovihkonen käsittelee esikoislestadiolaisia.

Esikoisia on edelleenkin Ruotsissa, suurin osa pohjoisessa, mutta viime vuosina on levinnyt versoja myös maan eteläosiin ja useita seurakuntia on syntynyt.

Norjassa lestadiolaisuus on pääosin levinnyt pohjoisiin lääneihin, mutta lestadiolaisseurakuntia on myös Malmissa Pohjois-Trøndelagissa, Trondheimissa, Oslossa, Bergenissä ja Porsgrunnissa.

Parhaiten lestadiolaisuus on saanut jalansijaa Suomessa, jossa on seurakuntia joka puolella maata. Itärajan avauduttua on Suomesta alettu tehdä lähetystyötä Venäjälle, ja saarnaajia on lähetetty säännöllisesti Pietarin ympäristöön. Myös Moskovaan on ollut lähetyksiä ja lähetysmatkoja on tehty aina Siperiaan asti.

Siirtolaisten mukana lestadiolainen herätysliike on saavuttanut myös Yhdysvallat ja Kanadan. Siellä erityisesti USA:n pohjoisvaltioissa on varsin suuria seurakuntia. Lestadiolaiset ovat siellä järjestäytyneet omiksi kirkkokunnikseen. Esikoiset käyttävät nimeä The Old Apostolic Lutheran Church.

Yksittäisiä lestadiolaisia on myös useissa Euroopan maissa. Seuroja on viime vuosina pidetty Brysselissä ja Düsseldorfissa.

Pieni seurakunta on myös Tanskassa.

Joka joulu eri seurakunnat lähettävät lähetysmiehiä Jellivaaran jouluseuroihin Ruotsin lappiin. Näissä jouluseuroissa keskustellaan sekä opillisista että käytäntöön liittyvistä kysymyksistä.

Lapin Maria

Lars Levi Laestadius vihittiin papiksi vuonna 1825, mutta hänen hengellinen syntymänsä tapahtui vasta uudenvuodenpäivänä 1844. Laestadiuksen auttoi elävään uskoon nuori saamelaistyttö nimeltä Maria. Sen todistuksen kautta, jonka Maria antoi kokemuksistaan kristittynä, ilmoitettiin Jumalan vanhurskaus uskosta uskoon (Room. 1:16-17).

Mariasta kerrotaan Gunnar Wikmarkin kirjassa L.L. Laestadius och lappflickan Maria sivulla 37: "Maria oli köyhä lappalaistyttö, joka tuli syvään hengelliseen heräykseen. Se sai hänet etsimään kaukaa pelastusta sielulleen. Monien suurten vaikeuksien kautta ja jopa henkensä vaarannettuaan hän saapui "heränneiden" luokse Noran seurakuntaan, jossa pappi Brandell vapautti hänet niin, että Maria hänen kauttaan tuli elävään uskoon."

Talollisen poika Per Brandell kasvoi "lukijaisten" keskuudessa. Nuori Brandell oli epätavallisen lahjakas ja hänelle avautui mahdollisuus opiskella teologiaa ja tulla papiksi. Hänestä tuli suuri herätyssaarnaaja.

Kymmenen vuotta ennen Marian tuloa Brandellin luokse, toukokuussa 1823, kirjoitti Evankelinen seura raportin Tukholmasta Herrnhutiin, Saksaan herätysliikkeen työstä Norassa ja monilla lähipaikkakunnilla "Harvoin kuluu päiviä, ettei yksi tai useampi herännyt tule kysymään: Mitä meidän on tehtävä tullaksemme autuaiksi?".

Tästä voimme nähdä, että lestadiolaisella herätysliikkeellä on juurensa Herrnhutin veljesseurakunnassa, johon kuuluvia kutsutaan myös herrnhutilaisiksi heidän asuinpaikkansa mukaan (Herrnhut tarkoittaa 'Herran suojeluksessa'). Se oli lutherilaisuuden sisällä toiminut herätysliike, joka teki lähetystyötä myös Skandinaviassa. On sanottu, että he rukoilivat lakkaamatta 100 vuoden ajan lähetyssaarnaajiensa ja heidän työnsä puolesta.

Side "uskosta uskoon" kulkee sitten edelleen Martti Lutherin kautta Böömin veljiin ja Alppien yli Ranskaan ja Italiaan valdolaisiin (myöhemmin tunnettu hussilaisina), joka oli ainoa reformoitu kirkko, jota Rooman kirkko ei saanut vainoilla hävitettyä (P.A. Bredvei: Martyrkirken som overlevde). Pirrinin historiantutkimuksen mukaan kristillisyyttä on ollut näissiä seurakunnissa aina siitä lähtien, kun Jaakob ja Paavali toivat kristillisyyden Pohjois-Italian laaksoihin matkallaan Espanjaan.

Valdolainen Pietro Gillio jatkoi tätä historiantutkimusta ja julkaisi sen ensimmäistä kertaa vuonna 1644. Historia on käännetty englanniksi ja hollanniksi.

SYNNINPÄÄSTÖ

Kirkkoisällämme Martti Lutherilla oli sama kokemus kuin Laestadiuksella. Lutherin saarnakokoelman johdannossa, Lutherin elämän kuvauksessa, kerrotaan: "Ensimmäinen valonsäde lankesi Lutherin sydämeen vanhan munkin muistuttaessa häntä kauan unohduksissa olleista sanoista: -Uskon syntien anteeksiantamisen".

Lutherin oppi syntien anteeksiantamisesta (synninpäästöstä) näkyy selvästi 19. kolminaisuuden jälkeisenä sunnuntaina pidetystä saarnasta (Lutherin kirkkopostilla): "Ellei maailmassa olisi ainoatakaan ihmistä syntejä anteeksi antamassa, olisi olemassa ainoastaan lakeja ja tekoja." (käänt. huom: käännetty norjalaisen käännöksen mukaan, suomalainen eroaa hieman) Luther ottaa lähtökohdakseen muun muassa Johanneksen evankeliumin 20:23, jossa Jeesus sanoo: "Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidetyt." Kirkkomme oppi on tässä asiassa edelleen sama, ja esikoisten seurakunnassa se on elävää käytäntöä. Se on itse elämä.

Ihmisen, joka on langennut pois lapsuuden armosta, on otettava vastaan usko armoon Jeesuksessa Kristuksessa sellaisen henkilön kautta, jolla on elävä usko. 2. Kor. 5:18-20 osoittaa, että uskovaiset ovat lähettiläinä Kristuksen puolesta. Jumala on asettanut sanansa sovinnosta seurakuntaansa ja antanut meille sovintosaarnan. Epäuskon kautta ihminen asettaa itsensä Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Jeesus vertaa tätä valtakuntaa lammashuoneeseen (Joh. 10:1), ja hän sanoo, että se, joka ei mene sisään ovesta, vaan menee yli muualta on varas ja ryöväri. Jumalan valtakuntaan haluavan on kuljettava oven kautta; ovi on Jeesus Kristus. Ainoastaan uskolla hänen kärsimykseensä, kuolemaansa ja ylösnousemukseensa voimme tulla Jumalan osallisuuteen. Niistä, jotka seuraavat Kristuksen oppia ja kulkevat hänen osoittamaansa tietä, sanoo Hebrealaiskirjeen 12:22-24: "Vaan te olette käyneet Zionin vuoren tykö, ja elävän Jumalan kaupungin, taivaalliseen Jerusalemin, ja monen tuhannen enkelitten joukon tykö, yhteisen kokouksen (norj. juhlajoukon) ja esikoisten seurakunnan tykö, jotka taivaissa kirjoitetut ovat, ja Jumalan, kaikkein tuomarin tykö, ja täydellisten vanhurskasten henkein tykö, ja Uuden Testamentin välimiehen Jeesuksen tykö, ja priiskoitusveren tykö, joka parempia puhuu kuin Abelin veri." (Abelin veri pyysi kostoa, mutta Jeesuksen veri julistaa sovintoa.)

Ei riitä, että kuuluu lestadiolaiseen, herrnhutilaiseen tai lutherilaiseen herätysliikkeeseen, meidän on ollut tultava "esikoisten seurakuntaan", jossa Jeesus hallitsee elävällä opillaan. Tässä seurakunnassa on kaikkien oltava, jos he aikovat taivaaseen. Luther sanoo, että tälle seurakunnalle Jumala antaa jokapäiväisen syntien anteeksiantamuksen.

Jokaiselle meistä jää tehtäväksi tarkastella, onko meillä Jumalan sanan vahvistus kuulumisesta tähän juhlajoukkoon. Jumalan sanan, joka meillä on Raamatussamme, on yksin oltava ojennusnuoramme. Jos lisäämme tai otamme pois jotakin, joudumme harhaan. Tässä pätee sama kuin yleensäkin Jumalan luomistyössä: vähinkin poikkeama geeneissä johtaa parantumattomaan vahinkoon.

KASTEOPPI

Lutherilaisina ymmärrämme, että oikea oppi on yhtä tärkeää kuin tarkka kompassi laivan ohjaamisessa. Jos kompassi menee epäkuntoon, emme koskaan pääse perille. "Jokainen, joka harhaelee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa; joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika". (2. Joh. 1:9)

Yksimielisyyden kirja (Lutherilaiset tunnustuskirjat) on hyvä väline pidettäessä vakaata kurssia. Meidän kastenäkemyksemme jakaa myös fil.toht. Olav Valen Sendstad, joka vuonna 1954 ehdotti toisenlaista kasteliturgiaa nykyisin kirkossamme käytössä olevan tilalle. Hänen ehdotuksensa kuului seuraavasti: "Niin on Jumala rakastanut sinua, että hän on antanut ainokaisen poikansa sinun ylitsekäymistesi vuoksi ja nostanut hänet ylös sinun vanhurskauttamiksesi. Siksi hän on pyhässä kasteessa luvannut ja julistanut sinulle, että sinulla on syntien anteeksiantamus, että sinä olet Jumalan lapsi ja ikuisen elämän perillinen uskossa Jeesukseen Kristukseen. Pyhä Henki antakoon sinulle aina tämän elävän uskon ja säilyttäköön sinua loppuun asti. Rauha olkoon kanssasi. Amen." (Yksimielisyyden kirja s. 312)(käänt. huom: sivunumero Olav Valen Sendstadin toimittamassa norjalaisessa laitoksessa, kyseessä on ilmeisesti Sendstadin oma kommentti, ei siis varsinaisen Yksimielisyyden kirjan eli tunnustuskirjojen osa)

Yksimielisyyden kirjassa lukee s. 319 (käänt. huom: ilmeisesti Olav Valen Sendstadin kommentti toimittamassaan norjalaisessa laitoksessa, josta myös sivunumero): "Valdolaiset pitivät kiinni siitä, että jokaisen on uskottava omasta puolestaan ja otettava vastaan sakramentti omalla uskollaan."

Valdolaiset pitivät tärkeimpänä tehtävänään Raamatuntutkimista ja kääntymyksen ja syntien anteeksiantamisen julistamista. He uskoivat "avainten vallan" olevan totisilla uskovaisilla. (Holmquist & Nørregaard: Kirkehistorie 1).

Efesolaiskirjeen 2:8 osoittaa, että usko on Jumalan lahja. Se ei ole ihmisen oma saavutus, olkoonpa ihminen sitten pieni tai suuri. Roomalaiskirjeessä 5:18 Paavali näyttää miten Jumala voitti takaisin ihmislapsen. Hän sanoo: "Niin kuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle". Kolossilaiskirjeessä 2:15 lukee: "Ja (Jeesus) on ryöstänyt vallitukset ja väkevyydet, ja toi heidät näkyviin, ja sai heistä voittokunnian itse kauttansa (norj. kun näytti itsensä voittajana ristillä)." Jeesuksen sovitus oli voimallisempi kuin Adamin lankeemus. Jeesus oli tosi Jumala ja tosi ihminen, ja hän alkoi pelastustekonsa jo siittämisestä asti, kun hän otti asunnon äidin kohdusta ja pyhitti sen. Tämän kautta hän voitti sielunvihollisen. Psalmissa 8:3 lukee: "Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman vihollistes tähden, ettäs vihollisen ja kostajan murentaisit."

David sanoo psalmissa 127, jae 3: "Katso, lapset ovat Herran lahja". Jumala ei anna lahjoja, joita hän ei omista. Me uskomme, että lapset pysyvät Jumalan armovaltakunnassa niin kauan kuin paha ei saa houkuteltua heitä pois hyvän omantunnon liitosta Jumalan kanssa. Jeesus on sanonut, että se joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, siksi kastamme lapset. Sillä on tärkeää, että lapsi kasvaessaan säilyy Jumalan luona. Johannes Kastajalla oli Pyhä Henki äitinsä kohdusta asti. (Luuk. 1:15). Oikean juutalaisen tavoin hänet ympärileikattiin kahdeksantena päivänä ja hän sai merkin siitä, että hän oli osallinen Jumalan Abrahamin kanssa tekemästä liitosta. Hänelle opetettiin Jumalan sanaa ja häntä valmistettiin siihen tehtävään, johon hänet oli valittu - raivaamaan tietä Herralle.

Niin täytyy jokaista kristittyä, joka ottaa vastaan merkin siitä, että hän on Jumalan lapsi, opettaa kristilliseen luopumiseen ja uskoon, ja häntä tulee ohjata niihin tekoihin, joihin Jumala on kristityitä jo ennalta valmistanut vaeltamaan, (Ef. 2:10). Yhdessä vanhempien kanssa on seurakunnalla vastuu opettamaan heille "kaiken sen mitä Jeesus on meitä käskenyt". On surullista, että tätä laiminlyödään niin karkealla tavalla, ja se on yhtä surullista olipa syynä välinpitämättömyys, tietämättömyys tai epäusko.

Luther sanoo, että varsinainen kaste, tai kasteen hengellinen merkitys on, että " meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka … elää Jumalalle …".

Laestadiuksen selityksen kasteesta löydämme aikakausilehdestä Huutavan ääni korvessa 1852-1854 otsikon "Uudesta käsikirjasta" alta. Me siteeraamme: "Jos esimerkiksi kastettaisiin täysikasvuinen pakana, ja katsottaisiin kasteen olevan autuaaksitekevä hänelle, ottamatta huomioon hänen uskoaan ja mielentilaansa, silloin tulisi kasteesta Opus operatorum, ts. teko, jolla kastettu pakana ansaitsisi autuuden. Mutta koska lapsella jo on autuaaksitekevä usko ennen kastetta, mistä Vapahtajamme itse antaa tarpeeksi suuren varmuuden, niin tulee myös ennen kastetta tai kasteen aikana lukea ne Raamatunpaikat, jotka käsittelevät lapsen uskoa. "Mutta, joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni…" (Matt. 18:6, Mark 9:42)

Tästä Opus operatorumista Luther sanoo seuraavaa Kirkkopostillassaan Kolmantena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, sivulla 82, osa II (A.E. Koskenniemen suomennos): "Yliopistojen sofistit ja paavin joukkio ovat näihin kysymyksiin sepitelleet seuraavan vastauksen. Pienet lapset kastetaan vailla omaa uskoa olevina, nimittäin siihen seurakunnan uskoon, jonka kummit kastetilaisuudessa tunnustavat, ja sen mukaisesti annetaan kastettaessa lapsukaiselle kasteen voimasta synti anteeksi, oma usko vuodatetaan häneen armon kera, ja näin sukeutuu vedestä ja Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt lapsi. Mutta kysypä heiltä, kuinka he perustelevat vastauksensa ja missä kohdin Raamattua se on kirjoitettuna, niin ollaan kuin paksun savun keskellä." Luther sanoo edelleen samasta asiasta sivulla 83, osa II: "Kavahda tätä erhettä, vaikka se olisi kaikkien isien ja kirkolliskokousten nimenomainen käsitys! Sillä se ei pidä paikkaansa, eikä sillä ole tukena mitään raamatullista perustusta, vaan se on pelkkää inhimillistä mielikuvitusta ja unelmaa, ja päälle päätteeksi se on täydellisessä ja ilmeisessä ristiriidassa äsken mainittujen päälauseiden kanssa, joissa Kristus mm. sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan" jne. Suoralta kädeltä siis päätämme: kaste ei auta ketäkään eikä sitä ole annettava kenellekään, joka ei omasta puolestaan usko; ilman omakohtaista uskoa ei ole ketään kastettava. Pyhä Augustinus itsekin sanoo: "Non sacramentum iustificat, sed fides sacramenti", sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramentin uskominen."

KÄÄNTYMYS JA USKO

Olemme selvittäneet kastenäkemystämme ja pienten lasten suhdetta Jumalaan. Mutta kuinka uskonsa menettänyt ihminen voi päästä jälleen sovintoon Jumalan kanssa? Jumalan sana näyttää joitakin esimerkkejä, ja otamme ensimmäiseksi Jeesuksen opetuslapset. Heille oli opetettu kirjoituksia ja he elivät kuten juutalaiset yleensä. Näemme, että jotkut heistä menivät Johannes Kastajan luokse, joka syntien tunnustamisen ja kasteen jälkeen osoitti heille "Jumalan Karitsan, joka pois ottaa maailman synnin." (Joh. 1:29) He seurasivat tätä hänen neuvoaan ja olivat Jeesuksen opetuslapsina kolme ja puoli vuotta. He näkivät hänen tekonsa, kuulivat hänen oppinsa ja heidät varustettiin hyvin viemään todistusta Jumalan valtakunnasta "kaikkeen maailmaan". Millainen heidän uskonsa sitten olikaan heidän vaeltaessaan Vapahtajan mukana, lopussa kuitenkin kävi ilmi, että asiat olivat varsin huonosti, kaikki pettivät Mestarinsa. Ristin juurella kaikki pimeni ja he joutuivat syvään epätoivoon. Vaikka Pietari tunnusti Jeesuksen Messiaaksi ja Jumalan pojaksi, sanoi Jeesus kuitenkin ennen kärsimistään Pietarille: "Ja kuin sinä kerran palajat (norj. käännyt), niin vahvista veljiäs." (Luuk. 22:32) Tämä osoitti, ettei Pietari vielä ollut kääntynyt. Hän ei elänyt julkisessa synnissä kuten Juudas, joka varasti kassasta, mutta kuitenkin uskomme Pietarin tunteneen itsensä suurimmaksi ja ilman toivoa vailla olevaksi syntiseksi Jeesuksen kuollessa ristillä. Vain rakkaus Jeesukseen oli jäljellä. Pietari sai kuitenkin kohdata ylösnousseen. Luemme Pietarin 1. kirjeessä 1:3: "Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, joka meitä suuresta laupiudestaan on synnyttänyt jälleen elävään toivoon, Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta kuolleista." Johanneksen evankeliumista 20:19-23 voimme lukea, mitä tapahtui pääsiäispäivän iltana, kun Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen: " Kuin siis sen sabbatin päivän ehtoo oli, ja ovet olivat suljetut, jossa opetuslapset kokoontuneet olivat Juudalaisten pelvon tähden, tuli Jesus ja seisoi heidän keskellänsä ja sanoi heille: rauha olkoon teille! ja kuin hän sen sanonut oli, osoitti hän heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset ihastuivat, että he näkivät Herran. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niin kuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki; Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidetyt."

Tässä perusti Jeesus uuden testamentin seurakunnan ja asetti perustan sille käytännölle, joka on seurannut uskovaisia pian 2000 vuoden ajan, nimittäin kääntymyksen ja syntien anteeksiantamuksen julistaminen.

Nyt alkoi opetuslapsilla uusi elämä, uskossa ylösnousseeseen Vapahtajaan. Kävi niin kuin Jeesus vähän aikaisemmin oli sanonut, että heidän surunsa muuttui iloksi. Tuomas ei ollut muiden kanssa Jeesuksen ilmestyessä ensimmäistä kertaa, eikä hän tahtonut uskoa heidän todistustaan. Mutta kun hän itse kohtasi Jeesuksen, oli epäuskon annettava periksi. Jeesus sanoi: "Ettäs näit minut, Toomas, niin sinä uskot, autuaat ovat ne, jotka ei näe, ja kuitenkin uskovat." (Joh. 20:29) Tämä on suurena lohdutuksena meille, jotka emme voi nähdä Jeesusta luonnollisilla silmillämme. Sillä Jeesus sanoo, että me olemme autuaita, kun uskomme todistuksen hänen sovitustyöstään ja siitä, mitä se meille antoi. (Toisin sanoen: syntien anteeksiantamuksen).

Opetuslasten kääntymys oli yhtäkkinen ja voimakas. Joukko myös kasvoi nopeasti niin, että yli 500 veljeä sai nähdä Jeesuksen yhdellä kertaa. (1. Kor. 15:6) Ennen taivaaseenastumistaan hän antoi heille lähetyskäskyn, mutta käski heidän kuitenkin odottaa kaupungissa siihen asti, kunnes heidät puettaisiin voimalla korkeudesta. (Luuk. 24:49, Joel 3:1) Helluntaipäivänä opetuslapset täytettiin Pyhällä Hengellä (Ap.t. 2:4) niin kuin Jeesus oli luvannut heille ennen heidän eroamistaan taivaaseenastumispäivänä (Ap.t. 1:5). Kansan tullessa katsomaan, mitä oli tapahtunut, Pietari saarnasi suurella rohkeudella ja painoi synnin heidän omalletunnolleen niin, että he huusivat: "Veljet, mitä meidän pitää tekemän?" Vastaus oli: "Tehkäät parannus, ja antakoon jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi; niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (Ap.t. 2:38) Sinä päivänä seurakuntaan liitettiin 3000 sielua. Apostoleilla ja muilla paikalla olleilla opetuslapsilla oli kiireinen päivä vapauttaessaan kaikkia, jotka olivat saaneet nähdä olevansa syntisiä. Julistamalla syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja hänen käskynsä mukaan opetuslapset ottivat käyttöön "taivaanvaltakunnan avaimet", joista Jeesus oli aikaisemmin puhunut. (Matt. 16:19) Opetus ja kaste seurasivat synninpäästön julistusta.

Uskosta uskoon

Raamattu näyttää myös muita esimerkkejä siitä, miten ihminen tulee uskoon. Luemme Paavalin (tarsolaisen Sauluksen) kääntymisestä Apostolien tekojen 9. luvusta. Hän oli matkalla Damaskukseen mukanaan valtakirja, joka oikeutti kaikkien hänen löytämiensä opetuslasten vangitsemiseen ja viemiseen Jerusalemiin. Kuitenkin hän itse joutui Jeesuksen vangiksi. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?", "Kuka sinä olet Herra?", Saulus kysyi. "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat" - ja 6. jakeessa: "Nouse ja mene kaupunkiin; siellä sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän." Tämä osoittaa ensinnäkin, että Jeesus samaistaa itsensä täysin maan päällä olevaan seurakuntaansa. Juuri nimenomaan uskovaisethan olivat vainon kohteena. Toiseksi kertomus näyttää, ettei Jeesus selvittänyt asioita Paavalin kanssa tiellä, vaan sanojensa mukaisesti : "Joka teitä kuulee, se minua kuulee." (Luuk. 10:16) hän liitti Paavalin seurakuntaan. Opetuslapsi Ananias sai Pyhältä Hengeltä tehtäväksi asettaa kätensä hänen päälleen niin, että Paavali sai näkönsä takaisin ja täyttyi Pyhällä Hengellä.

Oman kokemuksensa ja Jeesuksen Kristuksen opin mukaisesti, Paavali opetti samalla tavalla, kun oli kysymyksessä ihmisten johdattaminen uskoon. Hän viittasi aina niihin lähettiläisiin, jotka tulivat Kristuksen puolesta. Heistä oli myös kirjoitettu Vanhassa testamentissa. Apostolien tekoja lukiessa löytää useita esimerkkejä tästä. Pakana Kornelius sai enkeliltä käskyn lähettää hakemaan Pietaria, jotta hän kuulisi sanoman tämän kautta. Ja niin Korneliuksen talossa tapahtui sama kuin helluntaipäivänä; ihmisiä tuli uskoon Pietarin vapauttavan sanan kautta Jeesuksen sovituksesta. Voisimme ottaa useampia esimerkkejä kirjoitetusta sanasta, kuten etiopialainen hovimies, joka sai avun Filippukselta ja kuningas David, jonka auttajana lankeemuksesta oli Natan.

Raamatusta emme ole löytäneet esimerkkejä siitä, että ihmisiä olisi tullut uskoon omin avuin. Heitä ovat Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta asti aina auttaneet uudestisyntyneet kristityt. Siksi uskomme, että tämä on "tie, joka vie elämään." Mutta kuten Jeesus sanoo Vuorisaarnassa (Matt. 7:14) "harvat ovat, jotka sen löytävät".

Tahdomme säilyttää kristillisyyden opin ja käyttää taivaanvaltakunnan avaimia Jeesuksen käskyn mukaisesti (Matt. 16:19). Se merkitsee Jumalan sanan julistamista siten, että se sekä päästää että sitoo.

Ehtoollinen

Kun uskossa saamme kuulla ja vastaanottaa syntiemme anteeksi antamisen, silloin syömme ja juomme Kristuksen ruumiin ja veren. Tässä on ehtoollisaterian hengellinen merkitys. Tämä lisää uskovien yhteyttä ja antaa ravintoa elämällemme kristittyinä. (Ilm. 3:20)

Jos syntien anteeksiantamisen sana ja virka ei enää olisi käytössä kristittyjen keskuudessa, silloin muuttuisimme "kuolleeksi" kirkoksi. Jäljelle jäisi vain ulkokuori. Lestadiolaiset eivät järjestä keskuudessaan omaa ehtoollista, vaan käyvät ehtoollisella siinä valtiokirkkoseurakunnassa, jossa itse kukin asuu.

USKON HEDELMÄT

Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumin 13:23: "joka kuulee sanan ja ymmärtää, … tuottaa hedelmän."

Rakkaudenateriat

Heräyksen aikana Karesuvannossa puhallettiin uutta elämää rakkaudenaterioihin, jotka seurasivat alkukirkkoa. Hyväosaiset kristityt toivat mukanaan ruokaa seurapaikkoihin ja jakoivat sen kaikkien niiden kanssa, jotka tulivat kuulemaan Jumalan sanaa. Yhteinen ruokailu tarjosi mahdollisuuden pidentää seura-aikaa, niin että he saivat paremman yhteyden kaikkiin etsiviin. Tämä hyvä tapa on seurannut herätysliikettä koko ajan.

Liikutukset

Kun elävää Jumalan sanaa julistetaan, se voi vaikuttaa erilaisia reaktioita kuulijoissa. Lestadiolaisten (esikoislestadiolaisten) keskuudessa esiintyy nk. liikutuksia. Monet suhtautuvat niihin negatiivisesti, kunnes ymmärtävät, mistä liikutuksissa oikeastaan on kysymys. Kun ihminen liikuttuu Jumalan sanasta niin, että hän näkee itsensä syntisenä, on hyvä mennä puhujan tai muun henkilön luokse pyytämään lohdutusta. Kun syntejä annetaan anteeksi, se vaikuttaa iloa. Usein syntyy sekä itkua että iloa, - riemua ja kiitosta Jumalalle armosta Kristuksessa Jeesuksessa. Liikutuksia ovat aikojen kuluessa pidetty levottomuutena, erityisesti niiden esiintyessä ehtoollisen yhteydessä, mutta me pidämme niitä siunattuina Hengen hedelminä.

Synnintunnustus

Kristityt taistelevat aina huonoja taipumuksiaan ja ympäriltä tulevia kiusauksia vastaan. Samalla he tuntevat syytöksiä siitä, etteivät he ole tarpeeksi onnistuneita kristittyinä ja kanssaihmisinä. Perkele, maailma ja oma liha vaivaavat meitä tällä. Jakamalla ajatuksia muiden kristittyjen kanssa vahvistuu uskossa, saa hyödyllisiä kokemuksia ja saa apua kantamaan uskoa hyvällä omallatunnolla. Jaakobin kirjeessä (5:16) lukee: "Tunnustakaat toinen toisellenne rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte".

Sovinnon tekeminen

Vastakääntyneet, jotka ovat eläneet maailmallista elämää, saattavat olla tehneet toisia vastaan syntiä tai tehneet syntiä yhdessä heidän kanssaan. Se voi olla varkautta, valhetta, petosta tai huorin tekemistä. Pyhä Henki muistuttaa sitten, että nämä asiat tulee korjata. Kokeneet kristityt (saarnaajat) antavat silloin neuvoja ja opastavat Jumalan sanan avulla niin, että vastakääntynyt pääsee vapaaksi. Ilman voimaa Jumalalta ei kukaan selviä sellaisesta tehtävästä, mutta siitä voi olla suurta hyötyä, ei ainoastaan kristitylle, mutta myös sille, johon hän ottaa yhteyttä. Tällainen asioiden korjaaminen on uskon hedelmä eikä sitä saa asettaa uskon perustaksi. Siihen kelpaa ainoastaan Jeesuksen täyttämä teko.

Uusi elämä

Helluntaipäivänä Pietari kehotti kaikkia heränneitä käsittämään uuden mielen. Se merkitsee sitä, että heidän tuli ajatella toisella tavalla elämästään. Ajattelutavassa ja elintavoissa oli tapahduttava muutos. Kaikille totisille kristityille alkaa siis uusi elämä. "Uusi ihminen" meissä saa vallan ruumiista niin, että me emme palvele syntiä. Ja jos ajatuksiamme johtaa Pyhä Henki, emme anna huonojen taipumustemme (vanhan ihmisen) saada yliotetta.

2. Korinttolaiskirjeestä (10:5) luemme, että meidän on lyötävä maahan ajatukset ja kaikki korkeudet, jotka korottavat itsensä Jumalan tuntemista vastaan ja otettava kaikki ajatukset vangiksi Kristuksen kuuliaisuuden alle. Tämä osoittaa, että meidän on opittava jokapäiväisessä elämässämme hallitsemaan ajatuksiamme ja tekojamme Jumalan sanan opetuksen mukaisesti. Onnistuaksemme siinä meidän on oltava ahkeria lukemaan Jumalan sanaa. Niin opimme tuntemaan hänen hyvän ja täydellisen tahtonsa. Joukkotiedotusvälineet, jotka vaikuttavat päinvastaiseen suuntaan, saavat meidät ajattelemaan epäkristillisesti. Siksi varoitamme huonosta kirjallisuudesta ja turmelevista juorulehdistä, jotka osaltaan myrkyttävät ja viettelevät kasvavaa sukupolvea. Myös suuri osa siitä, mitä tulee radiosta ja televisiosta on vahingollista sielunelämällemme. Jos se ei ole suoraan epäkristillistä, sillä voi kuitenkin olla sielunelämää kuivattava vaikutus.

Viihde ja urheilu

Kristityt eivät osallistu nk. "maailmalliseen" viihde-elämään. Tunnemme, että Jumalan Henki ei viihdy sellaisilla paikoilla. Jaakobin kirjeestä (4:4) luemme: "maailman ystävyys on viha Jumalaa vastaan."

Kaikki kristillisen elämämme tielle tuleva on väärää. Kun esimerkiksi urheilutoimintaa tapahtuu sunnuntaina tai pyhäpäivänä, tulee kristittyjen pysyä poissa. Kolmas käsky edellyttää sitä.

Aika ja raha

Filippiläiskirje (4:8) osoittaa, että, "mikä tosi, mikä kunniallinen, mikä oikein, mikä puhdas, mikä otollinen on, mikä hyvin kuuluu, jos joku hyvä tapa ja jos joku kiitos on, ajatelkaat niitä". Kristittyinä tahdomme mielellämme edistää sitä, minkä tiedämme parhaaksi koko Jumalan luomakunnalle. Tehtävät ovat kuitenkin valtavat, ja siksi jokaisen on asetettava asiat arvojärjestykseen.

Mitä tulee rahavaroihin, joita useimmille nykyään on siunaantunut, on ensimmäinen tehtävämme tukea Jumalan sanaa säilyttävää ja levittävää työtä keskuudessamme. Monet ihmiset ovat aikojen kuluessa rakentaneet Jumalan maanpäällistä kirkkoa - ja jotkut ovat uhranneet henkensä. Kiitollisuudessa meidän tulee uhrata sekä aikaamme että rahaamme Jumalalle.

Työelämä

Uskovaisia kehotetaan suorittamaan maalliset velvollisuutensa Jumalan sanan opettamalla tavalla, ei silmiä palvellen kuten ne, jotka tahtovat kelvata ihmisille. Myös kristittyjen on oltava mukana erilaisissa palveluksissa, joita yhteiskunta eri aikoina tarjoaa, mutta heidän on tunnustettava uskonsa ja oltava maailman valona ja välitettävä Jeesuksen Kristuksen todistusta kanssaihmisilleen.

Musiikki

Kansallinen, hengellinen virsiaarteemme on jaloa, aitoa ja pudasta. Tahdomme mielellämme sanojen pääsevän sydämiimme, ja siksi annammekin runsaasti tilaa virsilaululle kokouksissamme. Korvia huumaava musiikki voi tosin luoda tunnelmaa, mutta laulun sanat ja sisältö usein hukkuvat. Olemme siksi hyvin varovaisia soittimien käytössä.

Alkoholi

Vaikka Raamattu ei osoitakaan alkoholinkäyttöä synniksi, ovat kaikenlaiset päihdeaineet kuitenkin peite yhteiskunnalle ja johtavat väärinkäytettyinä ihmiset pois Jumalasta. Efesolaiskirjeessä (5:18) lukee: "älkäät juopuko viinasta, josta paha meno tulee". Johannes Kastajasta lukee Luukkaan evankeliumissa (1:15): "… viinaa ja väkevää juomaa ei hän juo …". Tämä osoittaa, että niiden, joiden tulee olla Jeesuksen todistajia, on pidettävä itsensä poissa sellaisesta. Lestadiolaisessa liikkeessä on aina harjoitettu ja opetettu täyttä raittiutta.

Soveliaisuus

Seuroissamme puhutaan hienostelua, koreutta ja turhamaisuutta vastaan. Huonot taipumukset tulevat usein näkyviin ulkonaisesti. Kaikki, josta varoitetaan, ei ole syntiä. Hyvä äiti huutaa usein lapsilleen nähdessään heidän olevan vaarassa ja voivan vahingoittaa itseään. Samoin on Jumalan seurakunnankin laita, se pitää aina huolta lapsistaan. Puhutun sanan kautta yksittäinen ihminen saa neuvoja siitä, miten hänen parhaiten tulisi elää kristittynä kanssaihmistensä keskellä. Meitä kehotetaan varovaisuuteen, ettemme pukeutuisi sopimattomasti. Maailman "muotikuninkaat" käyttävät hyväkseen ihmisten turhamaisuutta ja eroottisia taipumuksia. Melkein kaikki vietellään mukaan, ja siksi kristittyihinkin kohdistuu valtava paine, ja monille voi olla vaikeaa ymmärtää, missä raja kulkee. Emme elä samoilla seuduilla kuin ensimmäiset kristityt. Raamattu ei siksi näytä yksityiskohdittain, miten meidän tulisi pukeutua, ainoastaan, että vaatteiden tulisi kunakin aikana olla yksinkertaisten ja säädyllisten. "Niin myös että vaimot kohtuullisissa vaatteissa olisivat ja kaunistaisivat itseänsä hävyllä ja kainoudella." (1. Tim. 2:9) (Ei seksuaalisesti viettelevästi). Tekninen kehitys on muuttanut useimpien elämän. Voimme järjestää elämämme käytännöllisemmällä ja helpommalla tavalla kuin aikaisemmin. Tämä pätee myös vaatteiden osalta, emmekä näe siinä mitään väärää. Raamatun mukaan kristityiden ja maailman välillä tulisi kuitenkin olla raja. Luemme Roomalaiskirjeestä (12:2) "Älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaat teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olis."

Peitetty pää

Kautta aikojen ovat naiset peittäneet päänsä hartauksissa. 1. Kor. 11:5-10 suosittelee pään peittämistä rukouksen aikana, emmekä me näe mitään syytä käytännön muuttamiseen. Toivomme voivamme noudattaa Jumalan järjestystä.

Paimenvirka

Viimeksi sanottu koskee myös paimenvirkaa. Tahdomme pitäytyä siihen käytäntöön, joka on ollut kautta aikojen, että opetustoiminta kuuluu miehelle. Jeesuksen esimerkki, kun hän valitsi 12 miestä apostoleiksi, ja Paavalin kirjeet kertovat meille, etteivät kirkkoisät eksyneet tässä asiassa. Emme tahdo osallistua tilaisuuksiin, joissa naispappi puhuu tai toimittaa (jakaa) sakramentteja. Raamattu osoittaa myös, millainen sananpalvelijan tulisi olla. Paavali opettaa Timoteusta tästä (1. Tim. 3:12) ja kirjoittaa: "Seurakunnan palveliat olkoon yhden emännän miehet, jotka lapsensa ja oman huoneensa hyvin hallitsevat." On erittäin ajankohtaista korostaa tätä meidän päivinämme, kun maailmassa on tullut niin tavalliseksi, että avioparit eroavat ja löytävät uuden kumppanin. Sellaista ei pitäisi tapahtua kristittyjen keskuudessa, olkoonpa kyseessä saarnaaja tai kuulija. Raamattu näyttää selvästi, että sellainen on vastoin Jumalan tahtoa ja luomisjärjestystä (Mark 10:11-12). Lestadiolaisilla on tapana mainita synti oikealla nimellään. Tiedämme, että saadaksemme oikean armontunnon on oltava oikea synnintunto.

Kasvatus

Jotta lapset saisivat tarpeellisen huolenpidon ja kasvatuksen, ja kasvuiässä niin tärkeää turvallisuutta, neuvomme, että toinen vanhemmista olisi kotona lasten kanssa niiden ollessa pieniä. Niitä, joilla on lapsia, kehotetaan ottamaan lapset mukaan seuroihin, jotta heillä olisi koti Jumalan kirkossa maan päällä, niin kuin ennen rukoilimme kirkkorukouksessa (käänt. huom. Norjassa). On myös tärkeää, että vanhemmat opettavat lapsiaan rukoilemaan, jotta heillä olisi läheinen yhteys taivaalliseen Isäänsä (Ps. 25:14).

Vieraanvaraisuus

Kristittyjä kehotetaan varustamaan kotinsa siten, että he voivat ottaa vastaan vieraita. Tämä on tärkeää, jotta sekä nuoret että vanhat voisivat matkustaa ja osallistua kokoussarjoihin, joita pidetään eri seurakunnissa.

Lomat ja vapaa-aika

Kehotamme kristittyjä myös käyttämään vapaa-aikansa viisaasti, että se johtaisi hengelliseen kasvuun. Maallistuneena aikana on mielestämme tärkeää, että maailmasta tuleville tarjouksille on vaihtoehtoja. Positiivisesti vaikuttavaksi on osoittautunut, että nuoret kokoontuvat ja jakavat kokemuksia samanmielisten kanssa. Se on ollut suureksi avuksi monille. Se on myös hyvä tapa viettää lomia ja vapaa-aikaa. Nk. sukupolvien välistä kuilua me tuskin havaitsemme keskuudessamme. Hengellinen yhteys ei koskaan tule vanhaksi.

Fundamentalisteja

Tämä lyhyt informaatio osoittaa meidän olevan fundamentalisteja. Opetuksemme on oltava Jumalan sanan vahvistamaa. Tahdomme varoa sitä, mistä varoitetaan niin Vanhassa kuin Uudessakin testamentissa: jonkin lisäämisestä Raamatussa olevaan Jumalan sanaan tai jonkin poisottamisesta siitä (5. Moos. 4:2, Sananl. 30:6, Ilm. 22:18-19).

Toinen asia on, että meitä ennen eläneet ovat saaneet hyödyllisiä kokemuksia ja niiden perusteella antaneet hyviä ja hyödyllisiä neuvoja, joita voi olla viisasta noudattaa. Sananlaskut (22:28) sanovat: "Älä siirrä takaperin entisiä rajoja, jotka esi-isäs tehneet ovat".

Jumalan luomistyötä on kutsuttu "toiseksi raamatuksi", jossa me luonnosta opimme tuntemaan Jumalaa. Se näyttää meille, että kaikkea hallitsevat muuttumattomat säännöt, niin on myös hengellisessä valtakunnassa.

Olisimme voineet tarjota perusteellisempaa informaatiota ja useampi viittauksia Raamattuun, mutta ajatuksena oli antaa yksinkertainen johdatus uskoomme ja oppiimme. Saadaksesi enemmän tietoa apostolisen opin sisällöstä, suosittelemme, että kuuntelet kokouksissamme julistettua sanaa.

Jumalan rauha olkoon kanssasi!

Lähdemateriaali

1. Raamattu

2. Gunnar Wikmark: L.L. Laestadius och lappflickan Maria

3. P.A. Bredvei: Martyrkirken som overlevde

4. Lutherin kirkkopostilla

5. Sovinnonkaava (lutherilaiset tunnustuskirjat). (Norj. painoksen toimittanut fil.toht. Olav Valen Sendstad)

6. Holmquist & Nørregaard: Kirkehistorie 1

7. Karl Linge: Ropande röster

8. Lars Levi Laestadius: Ens ropandes röst i öknen (suom. Huutavan ääni korvessa)

9. R. Aasland/E. Molland: Guds Rikes Vekst

Kuvitukset ovat kirjasta Godt Nytt (kustant. Bibelselskapet)