Tomas Paave

Johan Petter Posti
Skibotnin rukoushuone
Juho Viheriä
Olli Koskamo

Erik Johnsen ja August Lundberg

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Paluu pääsivulle


                                              

Tomas Paave (1827-1912) aloitti saarnatoimensa Norjassa noin vuonna 1860 ja hänestä tuli keskeinen saarnaaja Ibestadin, Trondenesin ja Ofotenin lestadiolaisyhteisöissä alusta alkaen. Paave asui Kvitforsissa Evenesissä vuodesta 1877. Kun suuntaristiriidat esikoisopin ympärillä puhkesivat, hän ei ottanut siihen selvää kantaa, vaan yritti välittää eri osapuolten  välillä. Hänellä oli hyvät suhteet Erik Johnseniin, ja kerrotaan, että kun he olivat yhdessä isoissa seuroissa, he istuivat vierekkäin samassa pöydässä. Kun toinen lopetti tuntikausia kestäneen puheen, toinen jatkoi. Paaven kuoleman jälkeen liittyivät hänen kannattajansa vanhoillislestadiolaisiin, sillä  Paavella oli ollut läheistä yhteistyötä August Lundbergin kanssa. Näiden kontaktien kautta tuli Paaven ryhmittymä läheisempään yhteyteen Huru-Brune-ryhmän kanssa Länsi-Ruijassa. Paave oli johtaja, jota useimmat kunnioittivat.  Hän kantoi nimeä "Thomasfar" (Thomas-isä) eräänlaisena ilmauksena kansan arvostuksesta. Vuonna 1884 hänelle ostettiin vanhahko talo ja annettiin lahjaksi. Siinä talossa hän asui lopun elämäänsä.


Tomas Paaven hautakivi Evenesin hautausmaalla