Kuvia Norjan lestadiolaisuudesta

Lyngeniläinen saarnaaja Erik Johnsen (1842/4 - 1941) seurasi lestadiolaisuuden hajaannuksessa vanhoillislestadiolaista haaraa. Hänen johdollaan kehittyi Lyngenin seudun lestadiolaisuus vähitellen riippumattomaksi tästä suuntauksesta, joka sai ennen pitkää vahvasti suomalaisen johdon. Johnsenista tuli näin ollen oman, erikoislaatuisen norjalaisen lestadiolaissuunnan johtaja. Erik Johnsenin uskonnäkemystä leimasi voimakkaasti "puhdas" luterilainen oppi, joka perustui tunnustuskirjojen auktoriteettiin. Jo aikaisemmin oli tapahtunut ero lyngeniläisten ja Ofotenin alueen saarnaajien välillä. Erik Johnsenin ja esikoisten johtajan Peder Olsen Fjelldalin välille oli syntynyt voimakkaita erimielisyyksiä, jotka  vuosisadan vaihteen jälkeen puhkesivat avoimeksi riidaksi esimerkiksi seurakuntaopista ja kasteopista. Kastekäsityksessään Johnsen seurasi vanhaa luterilaista näkemystä kasteen tarpeellisuudesta, kun esikoiset (yhdessä vanhoillislestadiolaisten kanssa) painottivat enemmän sitä, että kastamaton lapsi kuuluu jo Jumalalle ja kaste on näin ollen ymmärrettävissä eräänlaiseksi liitoksi Jumalan ja ihmisen välillä, eikä pelastuksen edellytykseksi. On mahdotonta antaa täsmällistä vuosilukua Lyngenin suunnan ja esikoisuuden erolle, mutta tietyillä perusteilla voidaan katsoa, että vuoden 1908 jälkeen ero oli selvä. Erik Johnsen ja vanhoillisten johtajiin Ruotsissa kuulunut August Lundberg jatkoivat yhteistyötä. Myös heidän välinsä katkesivat vuonna 1925